X hits on this document

PDF document

Hakkapeliittojen hyökkäys Spartaan - Spartathlon 2007 Esa Nurkka - page 26 / 30

112 views

0 shares

0 downloads

0 comments

26 / 30

Suomen hitain sanoivat että C/P 56-57 on tunnetusti maailman pisin 3,9 km. Eli välimatka oli todellisuudessa pidempi, mahdollisesti kesällä postissa tulleen (ja juuri ennen kisaa mitätöidyn) etappilistan osoittama 4,7 km. Vastaavasti edellinen etappi on ilmeisesti todellisuudessa paljon lyhyempi kuin huoltopisteiden taulujen osoittama 2,0 km. Huoltopisteellä 56 kokemani riemu aikataulun saavuttamisesta oli ilmeisesti osittain katteetonta, ja vastaavasti seuraavan huoltopisteen pettymyskin oli ylimitoitettu.

Vastaavia heittoja on matkan varrella olevissa välimatkatauluissa erittäin paljon, perille asti juosseet kertoivat että viimeisen 12 km matkallakin oli yksi ”ylimääräinen” kilometri. Huoltopisteillä olevien taulujen km-määristä ei siis kannata välittää, tärkeintä on vain keskittyä eteenpäin menemiseen.

Keskeytettyäni pääsin ensin pakettiautolla seuraavalle suuremmalle Check Pointille Alea Tegeaan, missä raatobussi odottelikin matkustajia. Vesa oli myös siellä, ja vajaan puolen tunnin odottelun jälkeen jatkui bussimatka kohti Spartaa. Tunnelma bussissa oli yllättävän rento, iso osa matkustajista tuntui olevan ainakin lievästi tyytyväisiä omaan suoritukseensa, tällä vuorolla oli mukana ilmeisesti vain vuoren ylityksen jälkeen keskeyttäneitä. Matkalla bongailimme ikkunasta matkaansa jatkavia juoksijoita, onnistuin näkemään myös kaikki kisassa vielä mukana olleet suomalaiset.

Spartassa meidät jätettiin Hotelli Sparta Innin eteen, ja loppu iltapäivä meni mukavasti Jarin kanssa maalisuoran tunnelmista nauttiessa ja perille asti juosseita suomalaisia auttaessa. Yllättävää oli että vaikka edellisen yön unet olivat jääneet kokonaan nukkumatta, mitään suurempaa väsymystä en tuntenut alku illastakaan. Ehkä elimistössä oli vielä sen verran adrenaliinia että nukkuminen ei tuntunut tarpeelliselta.

Kisan jälkeen takaisin maan pinnalle palaaminen ottaa oman aikansa. Heräsin Spartassa hotellissa aikaisin sunnuntai-aamuna, ja tosi kauan piti kelata muistin sopukoita ennen kuin tajusin missä olen. Muistin kyllä Spartathlonin nimen ja sen että olin keskeyttänyt 190 km kohdalla, mutta muuten koko asiaa oli vaikea saada kohdalleen ajatuksissa.

Olin valmistautunut kisaan yli puoli vuotta ja aivot olivat täynnä tietoa, luuloja ja odotuksia. Ei kisassa tullut vastaan mitään odottamatonta tai yllättävää, mutta kokemusten määrä ja intensiteetti oli niin voimakas että ne olivat aivoissa täysin sekaisin ja jäsentelemättöminä. Aivoissani oli varmaan ultrajuoksulle varattu vain tietty määrä tallennuskapasiteettia, ja tällä kertaa aineistoa tuli kerta rykäyksellä paljon enemmän kuin mille oli tilaa. Tyypillinen ”memory over flow” –tilanne oli insinööri Jarin diagnoosi tästä vaivasta, ja oikeassa taisi olla.

Juoksu jäi tällä kertaa kesken, mutta kokemus oli niin ainutlaatuisen mahtava että ensi syksyn kisaohjelmaa ei tarvitse miettiä ollenkaan. Syyskuun viimeisenä perjantai-aamuna klo 7.00 olen Akropolis-kukkulalla, sillä kertaa paremmassa kunnossa ja paremmin varustautuneena kuin vuonna 2007.

Maria Tähkävuori: Ehkä vielä joskus…

Olen onnellinen, että pääsin lähtöviivalle ja tyytyväinen, että pääsin niin pitkälle kun pääsin. Tämän päivän kunto riitti juuri ja juuri vuoren ylitykseen, hyvä niin. Mitään suurempia ongelmia ei ollut, kuin helkkarin iso ja kipeä rakko päkiän alla (sattui muuten tosi kovin kun tulin vuorelta alas), mutta vauhti ei riittänyt. On se tunnelma niin uskomaton kun siellä pimeässä löntystelee, ehkä vielä joskus...

Document info
Document views112
Page views112
Page last viewedTue Jan 24 23:43:19 UTC 2017
Pages30
Paragraphs216
Words9123

Comments